Kapellimestarista
Kapellimestari Charles Olivieri-Munroesta kriitikot ovat sanoneet hänen olevan esimerkki lahjakkuuksien ja karisman yhdistelmästä (New York Times). Hänen tulkinnoissaan toteutuu "intohimo orkesterisoundin puhtautta kohtaan" (Toronto Star).
Maltalla syntynyt Charles Olivieri-Munroe varttui Kanadassa, jossa hän opiskeli pianonsoittoa maineikkaan pedagogin Boris Berlinin oppilaana Royal Conservatory of Musicissa ja Toronton yliopistossa. Valmistuttuaan vuonna 1992 hän voitti Ontario -stipendin opiskellakseen Otakar Trhlikin oppilaana Janácek Academy of Musicissa Brnossa, Tšekkoslovakiassa. Hän oli myös legendaarisen Jiri Belohlávekin oppilaana ja vietti kahtena kesänä (1995/96) L'Accademia Musicale Chigianassa Sienassa opiskellessaan Ilja Musinin ja Juri Temirkanovin sekä Myung Whun Chungin oppilaana. Vuonna 1997 Charles Olivieri-Munroe sai 20 000 dollarin ura-apurahan Kanadan taideneuvostolta.
Charles Olivieri-Munroe johtaaa säännöllisesti suurten orkesterien ja oopperatalojen orkestereita kaikkialla maailmassa ( mm. useita konsertteja Montrealin, Toronton ja Buffalon sinfoniaorkesterien, Sydneyn sinfoniaorkesterin, Berliinin Deutsches Symphony -orkesterin, Kioton filharmonikoiden, Münchenin sinfoniaorkesterin, Tšekin ja Varsovan filharmonikoiden sekä Kuninkaallisen Brysselin filharmonisen orkesterin kanssa).
Teoksista
Coriolan-alkusoitto, op. 62 on Ludwig van Beethovenin vuonna 1807 kirjoittama alkusoitto Heinrich Joseph von Collinin 1804 tragediaan Coriolan. Alkusoitto sai ensiesityksen maaliskuussa 1807 yksityisessä konsertissa Joseph Franz von Lobkowitzin kodissa. Samassa konsertissa kuultiin myös 4. pianokonsertto ja 4. sinfonia. Näytelmän teemassa Coriolanus on hyökännyt Roomaan, mutta empii äitinsä anelemana, ettei tämä hyökkäisi ja tekisi verilöylyä. Empiminen käy kalliiksi ja joukot joutuvat saarretuiksi sankarin tehdessä lopulta itsemurhan.
Sergei Prokofjev (1891-1953) opiskeli aluksi pianonsoittoa äitinsä oppilaana ottaen samanaikaisesti yksityistunteja soinnutuksessa ja sävellyksessä Reinhold Glièreltä. Vuodesta 1904 alkaen hän opiskeli Pietarin konservatoriossa ja oli jo tähän mennessä säveltänyt useita oopperoita, sinfonioita ja pianoteoksia. Konservatorio aikanaan Prokofjev perehtyi ns. venäläisen koulukunnan mestarien Nikolai Rimsky-Korsakovin ja Anatoli Ljadovin orkestrointi- ja harmoniaoppeihin. Aluksi Prokofjev tuli tunnetuksi erityisesti kapellimestarina ja pianistina eritoten Pietarin moderneissa konserteissa, jotka olivat ajan oloon jopa radikaaleja.
Prokofjev muutti Venäjältä pois vuoden 1917 Leninin kommunistivallankumouksen jaloista ja asui tämän jälkeen Japanissa, Yhdysvalloissa, Saksassa, Ranskassa ja Espanjassa. Ulkomailla Prokofjev alkoi vähitellen saada mainetta taitavan pianistiuden ohella myös säveltäjänä. Pianokonsertot ja sinfoniat sekä balettimusiikki Romeo ja Julia alkoivat tuoda mainetta suuren yleisön taholta. Onnettomuudekseen Prokofjev päätti palata Neuvostoliittoon mm.uhkapelurivelkojaan pakoon ja muutti takaisin Moskovaan vuonna 1934 juuri Josif Stalinin ns. suuren terrorin alkuvuonna. Prokofjev ja hänen sävellyksensä joutuivat epäsuosioon vainojen salakähmäisyyksissä. Vuonna 1948 Prokofjev leimattiin kommunistisen puolueen taholta yhdessä säveltäjien Dmitri Shostakovitshin, Vissarion Shebalinin ja Aram Hatshaturjanin kanssa ns. formalisteiksi ja neuvostovastaisiksi säveltäjiksi. Prokofjev kuoli unohdettuna 5.3. 1953 vain muutamaa tuntia aiemmin kuin diktaattori Josif Stalin.
Vuosina 1938–1946 kirjoitettu Prokofjevin viulusonaatti nro 1 f -molli op.80 on yksi säveltäjän synkimmistä ja mietityttävimmistä teoksista. Vaikka säveltäjä oli jatkuvasti puoluebyrokraattien hampaissa, Prokofjev sai vuoden 1947 Stalinin-palkinnon itse Stalinin päätöksellä voimakkaita sisäisiä tuntoja viiltävästä sonaatistaan.
Jan Václav Voříšek (1791 – 1825 ) oli tšekkiläinen säveltäjä. Hänen tuotantonsa pitää sisällään 26 teosta, joilla on opusnumero ja 30 teosta, joilla ei sitä ole. Voříšek oli opettajan poika, joka opiskeli pianon- ja urkujen soittoa kotonaan viisitoistavuotiaaksi saakka. Tämän jälkeen hänen isänsä lähetti hänet Prahaan muodollisia opintoja suorittamaan. Vuodesta 1810 vuoteen 1813 hän oli opiskelijana Prahan yliopistossa ja hänestä tuli vuoden 1812 tienoilla Václav Jan Tomášekin oppilas pianonsoitossa. Prahassa Voříšek myös tutustui merkittäviin säveltäjiin Luigi Cherubiniin ja Carl Maria von Weberiin.
Vuonna 1813 Voříšek siirtyi opiskelemaan oikeustiedettä Wieniin. Lisäksi hän jatkoi pianonsoiton opintojaan pianisti-säveltäjä Johann Nepomuk Hummelin oppilaana; kun Hummel lähti Stuttgartiin vuonna 1816, siirsi hän kaikkien oppilaidensa opinnot Voříšekin johdettaviksi. Vuonna 1814 nuorukainen kohtasi Ludwig van Beethovenin, joka ylisti hänen säveltämiään rapsodioita (mm. opusta 1). Voříšek sai oikeustieteelliset opintonsa viimeisteltyä vuonna 1821; hän toimi tämän jälkeen juristina, hoviurkurina ja pianonsoiton opettajana. Säveltäjä sairasti vuosien ajan tuberkuloosia ja kuoli 34 vuoden ikäisenä. Hänen ruumiinsa on haudattu Währingiin Wieniin. Voříšekin tuotantoon kuuluu rapsodioiden ohella muun muassa viulusonaatti, kamarimusiikkia, lauluja ja D-duurissa sävelletty sinfonia (op. 24) vuodelta 1821.