Teoksista ja säveltäjistä
Gioachino Rossinin (1792–1868) oopperoiden alkusoitot ovat jääneet elämään itsenäisinä alkusoittoina. Silkkitikkaat on on kertomus salaisesta avioliitosta ja Il Signor Bruschino puolestaan nuoresta miehestä, joka pyrkii identiteettivarkauden turvin naimisiin rakastettunsa kanssa.
Giovanni Bottesini (1821–1889) oli 1800-luvun hienoin kontrabassosolisti, jonka esiintymismatkat ulottuivat aina Amerikkoihin saakka. Gran Duo Concertante viululle, kontrabassolle ja orkesterille on yksi hänen tunnetuimmista ja esitetyimmistä teoksistaan.
Nino Rota (1911–1979) sävelsi uransa aikana musiikkia muun muassa oopperaan, balettiin ja elokuviin. Hänen tunnetuimpia töitään on Kummisetä-elokuvien musiikki, josta hänet palkittiin myös Oscarilla.
Näytelmäkirjailija Ildebrando Pizzetti (1880–1968) alkoi kirjoittamisen ohessa säveltää musiikkia näytelmiinsä ja siirtyi lopulta kokonaan säveltäjäksi ja sävellyksen opettajaksi. Tre Preludii sinfonici per L’Edipo Re di Sofoclen hän sävelsi Oedipus Rex -oopperaan vuonna 1904.